Eli 5.11 olin ratsastamassa Ossilla ja kaverini jenna tuli mukaan. Jennan oli tarkoitus kuvata ratsastusta, mutta kamera jäi kotiin (no oho xd) ja oli niin kylmä. Eikä meidän menoa olisI kukaan halunnut kuvata sillä mikään ei mennyt putkeen. Jenna kyllä otti muutaman yhteis kuvan puhelimellaan musta ja Ossista.
Tarkoituksena oli mennä kunnon koulu treeni, mutta kentän pohja oli niin mutainen, että tuntui kuin Ossi olisi jäänyt mutaan kiinni. Päätin sitten vain ratsastaa kaikki askellajit kunnolla läpi ja ottaa vähän väistöjä. Ossin motivaatio oli täysin hukassa ja yhteistyö ei toiminut. Ossi pisti avuille kovasti vastaan, joten sitä oli vaikea ratsastaa. Laukkojen jälkeen se yleensä vertyisi kunnolla, mutta tällä kertaa vain ihan vähän. Tein kunnon alkulämåät, kuten aina, mutta ei ei ja ei. En saanut Ossia ollenkaan avuille tai vertymään. Kokeilin siinä sitten ottaa väistöjä silleen, että väistin taas uralta keskelle päin - sitten hetki suoraan käyntiä - takas väistöllä uralle. No sekään ei mennyt putkeen.. Ossi otti aluksi pari väistö askelta jonka jälkeen alkoi tajuttamaton peruuttaminen.. Yleensä se peruuttaa hiukan, mutta nyt meni vähän yli. Kun sain yhen kunnollisen väistö pätkän niin aloin menemään loppuverkkaa. Sormeni oli ratsastuksen jälkeen niin jäässä, että tuntui kuin joku olisi leikannut ne irti.. ;d Ossi oli kuin eri poni. Ainahan näitä huonoja ratsastuksiakin tulee, joten tämä ei haittaa ja olen silti tyytyväinen Ossiin. :)
![]() |
| Ainoa onnistunut kuva ja sekin heilahti. Tuona päivänä mikään ei mennyt putkeen.. |
12.11 eli tämän viikon keskiviikkona olin ensimmäistä kertaa Ossilla maastossa. Sini (ossin omistaja) kysyi multa tiistaina et haluaisinko lähtee maastoon, kun toi kenttä on vieläkin ihan hirveessä kunnossa. No minäpä suostuin ja menin keskiviikkona Sinin ja hänen ratsunsa kanssa maastoon. Ratsunani siis toimi Ossi niinkuin aina (xdd). Tallille pääsin vasta puoli viisi jolloin heti laitoimme hepat kuntoon ja omat kamat päälle jne.. Ulkona oli niin pimeää, joten otimme otsalamput, heijastinliivit ja hevosille jalkaan semmoiset heijjastimet. Ossi oli aluksi hiukan laiska. Ekan laukka pätkän jälkeen se "virkistyi" ja oli tosi innokkaana menossa. Ossi oli tosi kiva maastossa ja ihan eri hevonen mitä kentällä. Huomaa, että se nauttii maastosta. Maasto oli ihanan rento, kun Sinin kanssa puhuttiin paljon, ei kyllä myöskään nähty ihania maisemia pimeyden takia. Otsalamppukin näytti vain sen verran, että pystyy just näkeen eteensä ettei astu mihinkää ym. Mutta maasto onnistui erinomaisesti! :)
Huomenna eli lauantaina olen menossa ratsastamaan Ossin niinkuin yleensäkkin lauantaisin. nyt viime lauantaina en päässyt tilsojen takia ja Ossilla ei ollut vielä hokkeja. Kaverini Peppi tulee huomenna kuvaamaan, kun ratsastan Ossilla. Ajattelin mennä puomeja tai koulua. Kattoo nyt jos Peppi ottaa myös video materiaalia niin su tai ma voi tulla koostevideo tai joku videopostaus. Huomenna kuitenkin tulee ihan normi kuvapostaus! :) Huomiseen.















